Lauantai-ilta ja mä oon kotona. Mulla on täällä kaksi maailman tärkeetä. Mä oon niin siunattu ja onnellinen juuri näistä kahdesta ja kaikista muista myös. Mun kaverit on mun perhe. Me jaetaan kaikki. Tytöt oli eilen kotona ko mä hippaloin keskustassa työporukan kanssa. Mä romusin yöllä kotiin ihan rikki ja poikki väsyneenä. Koti oli siivottu ja laitettu uuteen järjestykseen ja mua oli vastassa kaksi ihanaa tyttöä ja ne anto mulle pitsaa. Sen jälkeen ne laitto mut nukkumaan. Mä en vois olla enää kiitollisempi.
Mietin tässä just mun kaveriporukka historiaa ja on vähän sellanen fiilis, että oon saanu paljon hyvää, mut myös paljon pahaa. Oon ollu joskus todella hukassa väärien ihmisten seurassa. Jotain hyvää siitäki seurannu, oon oppinu tuntee itteeni paremmin ja tietää keiden kanssa oikeesti tahdon aikaani viettää. Väärät tiet ei johda kauas. Mä oon myös menettäny niin upeita ihmisiä elämälle, että joskus surettaa niin paljon, että haluu itkee tihrustaa pimeessä huoneessa ja kuunnella itkuvirsiä ja tuntee ittensä niin pieneks. Mä en voi sille mitään, että elämä ottaa ja elämä antaa. Mun kohdalla se on tehny molempia. Antanu kivoja, mutta myös turhia. Ottanu ihania ja vienyt pois niitä, jotka on ollu mulle haitaks.
Tällä hetkellä mun ympärillä on parhaista parhaimmat ja tiedän et jos jonkun näistä menetän elämälle tai jollekkin muulle niin sit on suru puserossa ja pitkään. Nää on mun siskoja ja nää on mun veljiä. Siskot pitää huolta tilanteessa ko tilanteessa ja veljet tukee ja pitää tasapainossa, ettei kanatus mee ihan överiks.
Nautin siitä, että just näiden tyyppien kanssa mä voin olla ihan oma itteni. Niitä ärsyttää joskus niiiin paljon minä ja mun persoona (trust me niin muakin ja aika useestikki oikeestaan) mut silti ne jaksaa. Ne jaksaa vaikka mä oikkuilen ja oon vaikee. Ne vaan taputtaa olalle ja sanoo, että voimia sille joka joskus mut itselleen saa. (tai mä saan.. ehkä osuvampi) Mä rakastan laulaa autossa ja no ihan missä vaan. Ja mun kaverit taas laittaa musat niin kovalle ettei niiden tarvi kuunnella. Oon tottunu. Ne välittää musta, vaikka ei jaksa kuunnella mun hoilatusta. Mä voin tehdä samat virheet tuhat kertaa, vaikka ne olis mua neuvonu tekemään toisin. Tutuimpii lausahduksia on ''mitä mä sanoin'' tyyppiset jutut ja mä nyökkään nöyrästi, että niin sinä sanoit, mutta olen varmaa menossa vielä monesti uudestaan pää edellä kaivoon, että sano rauhassa vaan toistekki. Kaikki työt ja uurastukset näiden ihmissuhteiden eteen on jokasen minuutin, euron, päänsäryn arvosta. Ihan jokainen.
Ei mul kai muuta. Mä rakastan mun ystäviä yli kaiken, ootte kivoja kakkapäitä.
Onks kenestäkä koskaan tuntunu ettei kuuluis mihkä? Ei ois osa mitään kaupunkia tai paikkaa? Olis vaan, mut ei tuntis mitään. Mulla on tällä hetkellä vähän sellanen olo. Tän postauksen ideana ois vähän mietiskellä aihetta koti. Mulle koti tulee aina olemaan mun perheen luona Turengissa. Voi tuo ihana pieni rupukylä. Sitä osaa ensimmäistä kertaa elämässä jollain kierolla tavalla kaivata, kun sieltä on vihdoin päässy irti kokonaan. Eli oon syntyny Hämeenlinnassa ja kasvanu koko pienen ikäni Turengissa ja ainoastaan yhdessä asunnossa. Sellasessa rivitalon pätkässä, jossa tutustuin pitkäaikasiin ystäviini. Kävin koulut ja harrastukset siellä. Kaikki tapahtui aina Turengissa.
Ammattikoulu alkoi ja halusin juuri siksi valita muualta paikkakunnalta koulun, jotta pääsisin pakoon Turengin ahtautta. Löysin itseni Järvenpäästä. Juu sekin yks tavallinen paikka. Muutin asuntolaan, joten se oli tavallaan ensimmäinen muutto pois kodista, vaikkei nyt ihan kuitenkaan. Järvenpää jäi aina vähän sellaseks "jaah" kokemukseks, semmonen turha paikka. Ainoo kiva ja muistelun arvonen on rantsu kesäsin. Siellä tuli monet illat notkuttua kavereiden kanssa, oi noi muistot!
Järvenpää ei riittänyt, niin vuoden siellä asustelun jälkeen muutin suuren rakkauden perässä Hyvinkäälle. (Kauas pääsinkin.) Hyvinkäästä tykkäsin, vaikka ei sekään nyt mikään kummonen ollut. Pidin sen kaupungin yksinkertaisuudesta ja palveluista. Kaikki löytyy Willasta, hah! Mulla oli silloin tosi ihana asunto, missä sain asua, oon ikuisesti kiitollinen siitä ajasta. Ja pääsin kulkemaan kouluun tosi hyvin. Mut niinku kaikki päättyy, myös mun aika Hyvinkäällä.
Palasin takas Järvenpäähän ja tuntu et tää on koettu ja asuntola elämä ei vaan enää napannut. Huuma selätetty, kimpsut ja kampsut kasaan ja äiten helmaan! Tuli puolen vuoden jälkeen tehtyä päätös muuttaa takaisin Turenkiin. Todella tärkeä ja hyvä päätös. Asuin osan viimesestä vuodesta kotona ja se oli mun henkiselle kasvulle tosi hyvä juttu. Koska valmistujaisten jälkeen otin repun selkään ja lähdin kiertelemään vähän sinne sun tänne!
Kesällä otin suunnaks mm. Espoon ja Lahden. Espoosta tykkäsin, vaikka se on jäänyt mulle vielä aika mysteeriksi, mutta tykkäsin olla siellä ja käydä usein Helsingissä. Lahdesta löysin itseni tosi useasti. Kaikki ystävät ovat sieltä ja heidän ystävät, joten Lahdesta ja niistä ihmisistä on muotoutunu sellanen iso yhteisö mulle. Lahti on myös koti. Se tuo mulle tunnetta, mitä Turenki tulee aina olemaan. Lahti on tuttu ja turvallinen, ihana ja kaunis, muistorikas mutta silti vielä paljon antava, hullui bileitä, rakkaita ihmisiä. Satama ja kesäillat, radiomastot, mukkula. Voi, että mukkula ja summer up. Linja-auto asema. Kauppakatu ja Aleksanterinkatu. Lahti on koti.
Nyt mä asun helsingissä. Kai tästä pikkuhiljaa on muodostumassa se oma paikka myös. En ikinä kuvitellu osaavani tai uskaltavani liikkua täällä yksin ja nyt hyppään bussiin ja toivon, että se vie mut tarpeeks lähelle ettei vahingossaka tarvi kävellä ylimäärästä, haha! laiskistun täällä. Etelä-haagaa en vaihtais, tää on loistava valinta, jos haluaa luonnon ääreen, pois sykkeestä, mutta silti vain raitiovaunumatkan päästä ydinkeskustaan. Mun asunto on ihana ja naapuritki moikkaa. Käyn töissä Kalliossa ja nään koko ajan kaikkee uutta ja oon mykistyny kuin paljon Helsinki voi pienelle ihmiselle antaa. Rakastan omalla tavalla tätä paikkaa niin paljon, että muualle en tahtoiska. Toisaalta tää on myös niin käsittämättömän iso et tuntuu et oon liian pieni tänne. Aion hankkia täältä niin paljon ihania muistoja ja asua täällä vielä pitkään. Mutta lahti, kyllä mä vielä palaan.
