"Se kuka keksi rakkauden se keksi salettiin syövän, kumpiki sisält syövät.
Nii vilpitön ja tosissaan, et kuulostaa jo viltsilt, vaikkei sitä oliskaa.
Mul on varmaa malarian pelko, ku juon giniä enemmän ku kerron."
Tästä levystä ja artistista tuli mulle todella tärkeet, ko mä kuuntelin tän koko levyn ajatuksella. Tää levy on osaks takasin katsaus vuoteen 2014 alkuun, mikä tuntu ikuiselta vaellukselta lopputtomassa tunnelissa. Pääsin maistamaan rakkauden kipeää puolta, tuntu et se söi oikeesti sisältä, et sielu jäi raunioks. Tuntu, että olin ihmisraunio, jossa vaan tuuli puuskahti läpi.
"Se talvi oli erilainen ku muut talvet,
sä jätät arvet erilaiset ku muut arvet.
Kaikki ne balladit, jotka kosketti sua sanoin pitäväni mut oikeesti ne oksetti mua."
Pitkä, kylmä ja loputon talvi. Silloiset haavat on nyt tänäpäivänä saavuttanut vaaleat arvet. Ne on erilaiset, ne tulee aina olemaan tuskalliset muistella. Mut nykyään palattua niihin mustiin aikoihin, pystyn näkemään sen matkan, minkä oon saavuttanu tähän päivään tullessani. Sitä matkaa en vaihtais. Jokasen säryn ja itkun säilyttäisin, mitään en muuttais.
"Mut jos et mukaan tuu, ni onneks halvasta ja huonostaki viinist voi humaltuu.
Sul on muhun kaiketi antabusvaikutus, kaikki mitä olin äskön nopeasti haihtu must."
Kaikki on niin katoavaa ja hetkellistä. Onni, jonka luuli aina säilyvän lipes mun sormista, niiku moni muukin asia sillon. Mut hyvässä kun pahassa, myös se ikuiselta tuntuva sumu on vaan hetkellistä (thank God.) Vaikka tässä ja muissakin lyriikkojen pätkissä on viittauksia alkoholiin, niin en silti korostaisi niitä tässä, vaan enemmän sitä sielullista puolta. (Ihan vain tiedoks niille nuttura-liian-kireellä-oleville.)
"Nii nopeesti menee tää,
et, onks täs aikaa olla kenenkää."
Nyt on kuitenkin asiat jo hyvin niin sitä pysähtyy miettimään, et miksi ei alottaisi puhtaalta pöydältä jonkun uuden ihmisen rinnalla. Voin olla pataruma ja ihan hirveä akka jonkun mielestä, et ihan jopa siksi. Mutta myös osaksi siksi, että mä koen olevani kiireinen elää. Mä vihdoin elän ja nautin kaikesta, mitä mun ympärillä on. Jokanen ilo ja suru on tasapainossa, mä koen, että mä oon mun elämän haltija, ei ihminen, ei suru vain minä.
"Sanoit hyvästi kusipää,
mut sentää aina ollu hyvästi kusipää."
Mä oon myös ollut ihan hirveä. Mut mä oon nuori, mitä mä tiedän rakkaudesta ja parisuhteesta mitään? Mä opin, mä mokaan, mä teen joskus oikein. Vaikka mikään ei oikeuta mun tekoja tai sanomisia, niin mä koen, että en oo koskaan ollut pahantahtonen. Vaan pieni viaton tyttö, joka otti mittaa elämän haasteista, ja no, elämä 1 minä 0. Ens matsii varten otan kaiken kokemuksen irti ja tasataan tilit!
"Anna hellittelynimiä, mitkä ei tunnu helliltä.
Mut tää on mun tapa rakastaa."
Ennen olin tosi riippuvainen läheisyydestä ja mä hajosin jos en saanut läsnäoloo 120%. Oon ollut rasittava. Nykyään se menee suht tasasesti, enemmän jopa kallistunu siihen omaan aikaan. En tarvi ketään pitämään mua kasassa olemalla vieressä aina. Mun tapa rakastaa on todella erilaista kun pari vuotta sitten ja oon ylpeä tilanteesta mikä nyt on.
"Ei se mitä sanoo vaa mitä jättää sanomatta, jokainen säe kun pakomatka.
Nää biisit ei oo susta vaik vähän oiski, tunnet mut nii hyvin et tiedät etten mä voisi."
Nyt varmasti moni arpoo mielessään, kenestä nää lyriikat kertoo ja toivon, että ette tee mitään yksinkertasia johtopäätöksiä. Suuret asiat koostuvat pienistä yksityiskohdista, kertoi joskus joku viisas.
"Tyhjän asunnon eleganssi, avaintenluovutusvalssi.
Tanssi ku transsi, sun ulosmarssi oli farssi."
Yksin jääminen on hirveetä. Herätä yksin omasta sängystä, vaikka ehkä edellisenä yönä siinä on ollut vielä toinen. Ensimmäinen tunne on se, että ei ole varma hukkuuko omaan itkuun vai tukehtuuko palaan, mikä on kurkussa. Yksin oloonkin tottuu, se vie aikaa, mutta se on sen kaiken arvosta.
"Taas niissä juhlissa missä aina väärät bileet,
tääl Kalliossa, missä tytötkin on kivee."
Nää lyriikat kertoo ehkä vähän nykyajasta. Valitsin juuri tämän kohdan, koska Kalliosta on tullut mulle tärkeä paikka ja osa Helsingistä. Kallio on kallio ja vaan hullut asuu siellä. (osa käy myös töissä.) Mutta se on omalla tavalla todella kiehtova ja tuntuu, että sillä on oma tarina kerrottavana ja mä haluun tietää sen. Ja oon kuullu sanottavan et oon cold hard bitch, joten ehkä vähän siksiki tää.
"Chianti oli Alvar Aallon lempiviini mä en tiedä viineistä mitään.
Kai täs on aikaa nyt sit opetella, et sellast jos haluut nähä nähään Cellas."
Viini on hyvää, myönnän pitäväni. En tosiaanka tiedä niistä mitään enkä ehkä aio myöskää opetella, en koe, että mikään viinien oppitunti olis mulle just se tän hetken have to- listalla. Mut jos joskus tuutte mun luo kylään, lupaan viedä teiät Cellaan syömään, Kallion paras ravintola. Ja ihan kiva paikka muutenkin.
Tässä oli kooste mun elämän kipeistä hetkistä tärkeen levyn ja artistin kautta. Suosittelen jokaista kuuntelemaan Paperi t:tä, vaikka se ei ois just se sun musalemppari, mutta sen miehen ajatusmaailmassa on jotain mitä suosittelen tutkiskelemaan. Tää levy on auttanu mua vaikeina aikoina ja antanut mietittävää. Ja lisäks onhan papru ny semi söpö.
Malarian pelko
1. Mainstream- Solo
2. Surumielisen näköset naiset
3. Stevie Nicks
4. & Hendricks
5. Jumalan peili
6. Tapa
7. Sanat
8. Sä jätät jäljen
9. Elokuva
10. Resnais, Beefheart & Aalto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti