MINÄ SINUA VAAN

En sitä suurta sanaa
tahtois kuluttaa,
enkä sanoo ääneen,
en ees kirjoittaa.

Hui. Todella jännittävää. Mun pää syyhyy ajatuksista ja asioista, mitä tahdon teille jakaa, mut mun sormet takkuu. En saa vaan tuotettua tekstinä mitään fiksua, pönttö kädet. Musta tuntuu, että ne ei kyl oikeesti oo mun käsien vika, vaan tää aihe on todella arka mulle. Nimittäin rakkaus ja parisuhde. Huh, i did it, i say it out loud. 

Jotkut ketkä tuntee mut hyvin tietää todella hyvin mun parisuhde kokemukset ja ne ketkä vähemmän tuntee, on saattanut ymmärtää blogin puoleltakin, että ei aina ihan ruususta ollut. Tässä viime vuosina oon oppinut itestäni todella paljon ja oppinu tuntemaan, mitä myös haluan kumppanilta ja parisuhteelta. Ei enää jäätäviä mustiskohtauksia, omistamista tai toisen läpi hengittämistä. Vaan lepposaa, ihanaa yhdessä oloa ja asioita voi tehdä yhdessä tai yksin. Kavereille on nykyään olemassa iso rooli parisuhteen lisänä. Todella isoja muutoksia siihen, mistä viimeks tuli erottua. 

Mä haluan parisuhteelta täydellisen luottamuksen ja hervottoman huumorintajun! Musta on niin ihanaa vaan välillä heittäytyä ihan lapseks ja söpöillä ihan huolella. Mä tarviin kumppanilta paljon kärsivällisyyttä ja opetusta siihen, miten jutella huolista ja tunteista. Mulla on sillontällön paljon mielessä, mutta toisinaa todella vaikee saada tuotua niitä asioita ulos. Kyse voi siis olla ihan vaan jostain todella pienestä naurettavasta asiasta kun,  mua surettaa, että mun lempparimekko jäi omaan kotiin vierailessa toisen tykönä. Sit lukitun omaan pikkupääkoppaani ja pyörittelen sitä mekkoa mielessä. Ja näin saadaan jo tilanne päälle parisuhteessa. Ei näin. Oon tässäkin taidossa jo mennyt eteenpäin, mutta lisää harjotusta kaivataan. 

Vaihtokauppaa käyvät
toiset tunteillaan,
minä tiedän että
sua ainiaan.

Nyt tullaan kohtaan, joka aiheuttaa paljon eriäviä mielipiteitä ihmisillä. Osa ihmisistä tietää, ketkä mun somea seuraa instassa nimimerkillä jonnaauer tai snapchatissa jompulaaa. Siellä on vilahdellut tämä minun onneni. Minun uusi vanha onneni. Löysin Teemun uudestaan vähän ennen joulua 2015. Asiat ei kuitenkaan ollut ihan niin mustaavalkosella juuri tämän meidän historian vuoksi. Asiat piti ja pitää ottaa erityisen harkitusti, jotta asiat vois ja toimis paremmin. Nyt tämän vuoden puolella sovittiin, että kokeiltaisiin uudestaan. Paljon on ollut kompromissien tekoa ja keskustelua menneistä ja tulevasta. Niin jännittävää ko tää on, myös niin ihanaa. Teemu on mies, joka tukee mua ja on kunnollinen. 

Elämä on muuttunut aika paljon, oon rauhottunut ja eri tavalla onnellinen. Tai kyl te tiedätte, sellanen hömpsähtänyt onnellinen. Haluun sanoa niille elämänsä katsoen putkinäöllä eteenpäin, jotka ajattelevat ''eksät on eksiä ja syystä'' niin erittäin hyvä lause, mutta itse pyörrän sitä kyl nyt vähäsen. Kyllä tepukin on entinen ja syystä, mutta kukaan ei voi luvata tulevasta. On ihmisiä ja tilanteita, jotka ei tuu muuttumaan, mutta ne on yksittäistapauksia niinkuin yhteenpaluutkin. Meidän kahden kohdalla riitti ja tarvitsi parin vuoden breikki toisistamme, parisuhteista ja antaa aikaa itselle kasvaakseen ja ollakseen valmis johonkin vastaavaan. Me nyt sit kohdattiin vain uudelleen ja näin asiat nyt vain meni. Ja hyvä että meni. <3

Kuin karhuemo pentujaan
ja luoja luomiaan, niin
minä sinua vaan.
Vaik leipä loppuis, vesikin,
yksi pysyis kuitenkin:
minä sinua vaan.

^ Tuossa myö vuonna 2013 :-D lol.